Kahden metrin jälkifilosofia

Sain viestin, jossa kyseltiin, että pitäisiköhän tämän “kouluttajan” ensin opettaa oma koiransa jäljestämään enemmän kuin kaksi metriä ennen kuin alkaa myymään taitojaan

On niitä kilometrejäkin vuosien varrella kertynyt, eikä viestin lähettäjä ole jälkikoulutuksiini osallistunut, joten liian vakavasti kysymystä ei voinut ottaa. Mutta aina yritän ikävistäkin lausahduksista etsiä totuuden siemeniä. Jos sellaisia löydän, ovat ne joko a) potentiaalisia kehittämiskohteita, joita voin parantaa, tai b) asioita, joiden takana vankasti seison, vaikka joku muu olisi niistä eri mieltä.

Ja toden totta – saunan lämmössä tiivistyivät viestin lähettäjää hiertäneet hiekanjyvät seuraaviksi ajatushelmiksi:

Koirat osaavat jo jäljestää.

Aika paljon jäljestystaitoa on koodattuna koiraeläinten geeneihin. Yhden osoituksen tästä sain koiranpennultani joskus 10 vuotta sitten: kun päästin Tikun pihalle pissalle, se karkasi saman tien metsään ja jäljesti kiinni perheenjäsenen, joka oli poistunut pihasta maastopyörällä vajaan tunnin etumatkan turvin!

Pelkän jäljestämisen sijaan ne asiat, jotka jäävät meidän ihmisten opetettavaksi, ovat koiran motivaatio kiinnostua haluamastamme jäljestä (jotta vieraskin tyyppi löytyy), tekniikka ja tarkkuus (jotta jälkeä ei hukata vaikeassakaan paikassa) sekä himo etsiä ja ilmaista esineitä (ja ymmärrys siitä, että niitä voi löytää nimenomaan jäljestämällä). Näiden rakentamiseen panostan.

Pituus ei ole tärkein mittari.

Nykyään minuun tekeekin suuren vaikutuksen koira, joka ilman apuja jäljestää asfaltilla (tai missä tahansa, milloin tahansa) harmonisesti ja tarkasti, ja ilmaisee jäljeltä kahden millimetrin mittaisen esineen. Olkoon treenijälkien mitta jossain koulutusvaiheessa vaikka vain kaksi metriä! 

Tuollaisella koiralla on kuitenkin jo paremmat pohjat tulla taitavaksi jälkikoiraksi kuin toisella koiralla, joka ihanteellisissa olosuhteissa pystyy siksakkina sinkoilemaan kaksi kilometriä pitkän metsäjäljen maaliin asti, tai kolmannella, joka osaa tyhjentää 200 metriä peltojälkeä askeliin asetelluista ruokanappuloista. (Kaikista näistä tulee mieleen esimerkkejä, vaikkapa vain muistelemalla omaa menneisyyttä viiden koiran verran taaksepäin.)

Kaksi metriä on taidon palanen.

Nykyään osaan ja tykkään palastella isot taitovaatimukset pieniin paloihin, jotka koulutan koiralle yksi kerrallaan. En juurikaan treenaa esimerkiksi pitkiä seuraamisia ennen kuin koira osaa perusasennon ja pitää paikkansa vasemman jalkani vierellä, jos liikun kaksi askelta eteen, taakse, oikealle tai vasemmalle.

Kyky jäljestää tarkasti kaksi askelta tai kaksi metriä – samalla tavalla kuin tuo kahden askeleen seuraaminen – on peruspalikka, jota on sitten ihmeellisen helppo monistaa pidempiinkin suorituksiin. Monistamaan puolestaan en lähde, ennen kuin kopioitava palanen sujuu sen näköisesti ja sillä fiiliksellä, miltä haluan pidemmänkin suorituksen aikanaan näyttävän ja tuntuvan. Perustaitojen rinnalla rakennan pitkien suoritusten vaatimaa fyysistä kuntoa lajitreenien ulkopuolella, kuten maastolenkeillä.

Asiakkaan koira on aina ykkönen.

Harrastajana en pääse kilpailuvietillä ja -kokemuksella elvistelemään. Kouluttajana minulla täytynee siis olla asiakkaita, joille heidän oma koiransa ja menestyksensä on tärkeämpää kuin minun koirani ja menestykseni? Suuri kiitos teille kaikille! Nytkin kun omia koiria on vain kaksi ja rotuja yksi, valtavin oppimäärä kertyy juuri asiakkaiden koirilta.

Kouluttajana minulle sinun koirasi, tavoitteesi ja menestyksesi ovat ja tulevat aina olemaan tärkeämpiä kuin oman koirani koulutustaso ja menestys. Sinua varten päässäni on mietintämyssy ja kaikki erilaisissa opinnoissa, käytännön työssä ja harrastuksissa hankittu tieto ja taito. Joka hetki pyrin olemaan läsnä koirakolle. Katsomaan koiraa ja kuuntelemaan ihmistä. Niissä hetkissä syntyy parhaimmillaan täydellinen luottamus kolmen välille ja sen myötä hienoja, meitä kaikkia voimauttavia edistysaskeleita!

Osaan auttaa.

Osaanko auttaa, onko minulla oikeus auttaa, onko minulla oikeus tehdä tätä työkseni? Ne ovat ne kriittiset kysymykset, joita itsekin kysyn yhä uudestaan joka ikinen kerta, kun alan harkita jonkun oppimani aihealueen opettamista toisille. Minä en vihapostia koskaan lähettäisi muille, mutta joskus liian helposti kyllä itselle, oman pään sisällä. Opin joka päivä lisää, joten milloin muka olen valmis?!

Tiedoissa ja taidoissa en ole valmis ikinä, ja juuri siinä piilee koiraharrastuslajien hienous! Kouluttajaksi olen kuitenkin valmis sillä hetkellä, kun olen varma pystyväni auttamaan muita ja päätän aloittaa koulutukset. Koska itselläni on ollut taipumus kärsiä perfektionismista, se päätös ei ole ikinä kevyesti tehty, se on aina tarkkaan punnittu ja jopa viivytelty. Jäljestämiseen liittyvien aiheiden kohdalla päätös syntyi monia vuosia sitten, sivutoimisesti jo ennen yrityksen perustamista. Nyt onneksi jo sadat asiakkaat kertovat, että päätös oli hyvä.

Ja minä myös olen loputtoman onnellinen tästä työstä! Onnellinen aina, kun autan aloittelevaa koirakkoa yhdenkin askeleen kohti parempaa arkea, kokeita, kisoja tai pelastuskoiran uraa. Onnellinen joka kerta, kun autan kisojen palkintokorokkeella jo seissyttä tai hälyryhmässä toimivaa koirakkoa ratkomaan jonkun heille akuutin pulman. Koiranohjaajan ja koiran kanssa jaettu oivaltamisen ja onnistumisen ilo on paras ilo!

Kuvamuistoja Tikkujutun ja asiakkaiden arkistoista.

Noin minä ajattelen. Kun lähdet alusta asti Tikkujutun jäljille mukaan, rakennetaan koirallesi hieno motivaatio, esineilmaisu ja etsintätekniikka jo ennen kuin se jäljestää edes kahta metriä! 😀 😀 😀 Positiivisen vahvistamisen keinoin, sinun ja koirasi mielipiteet ja ominaisuudet huomioiden.

Jos jostain syystä sattuisit ajattelemaan mainitsemistani asioista ihan päinvastoin, löydät Suomesta paljon myös sinun tyyliisi sopivia koutseja ja treenikavereita. Perinteet vaalivat jäljestyskilometrien kerryttämistä, eikä jälkeä useinkaan pohdita pohjataitojen kouluttamisen näkökulmasta. Harrastajalle on onneksi aina monta polkua, mistä valita mieleisensä! Ja myöhemmin risteykseen saapuessa on mahdollista valita taas: pysyykö vanhalla polulla vai ottaako uuden suunnan.

Katja

P.S. Samoihin aikoihin alussa mainitun viestin kanssa kolahti postilaatikkoon myös asiakaspalaute meneillään olevan Tyytyväinen jälkikoira -verkkokurssin ensimmäisistä viikoista:

Hyvältä vaikuttaa! Erityiskiitos siitä että materiaalit tukee koiranohjaajien omaakin ajattelua ja juurikin niitä tietoisia valintoja. Plussaa myös siitä että huomioitu eri harrastuslajeja ja tavoitteita. Videot selventää hyvin miltä sen tekemisen pitäisi myös näyttää, ei jää omien mielikuvien varaan. Ohjeet hyvin koostettu ja kieli mukaansa tempaavaa, kuvaavaa ja selkeää.

Elina

Kiitos Elina! Nuo sanat minä otan helminä ja säilön sellaisinaan. Ihana muistutus siitä, että olen kouluttaja – nöyrästi ilman isoa alkukirjainta ja ylpeästi ilman lainausmerkkejä. Unelma-ammatissa, auttamassa, livenä ja diginä ❤