Miten Pentupilotit -kurssi syntyi?

Yksilöllinen kurssi smartDOG-testatuille pennuille syntyi halusta auttaa pennunomistajia ja antaa heille mahdollisimman hyvät valmiudet luotsata pentuaan sen matkalla tyytyväiseksi aikuiseksi koiraksi.

Opiskellessani smartDOG-lisenssitestaajaksi ja varsinkin testaajan työtä tehdessäni huomasin, miten hieno työkalu smartDOG PENTU -testi voisi olla! Pennut ovat 3-7 kuukauden ikäisiä ja niiden persoonallisuuspiirteitä ja käyttäytymistä tarkkailemalla voimme ennustaa jo melko hyvin niiden persoonallisuutta ja käyttäytymistä aikuisena.

Varhain tehtyjen havaintojen ansiosta ehdimme myös aloittaa harjoittelun ajoissa. Vaikka testissä huomattu ominaisuus olisikin suhteellisen pysyvä, pentuaikana koiran käyttäytymistä on vielä helppo muokata. Tämä voi olla ratkaiseva keino ennaltaehkäistä ongelmia.

SmartDOG PENTU -testissä pentu saa arvion noin kymmenestä piirteestä, jotka liittyvät sen ominaisuuksiin ja käyttäytymiseen testissä. Alla olevassa infografiikassa laitoin ne pieniin vaaleisiin laatikoihin, joista jokainen kuvaa joko yhtä testin tehtävää tai testaajan tarkkailemaa seikkaa.

Aikani laatikoita pyöriteltyäni päädyin siihen, että yhdessä nuo tiedonmuruset auttavat rakentamaan pennusta kokonaiskuvaa ainakin viidestä tärkeästä näkökulmasta:

smartDOG PENTU mittaa

Näin syntyivät Pentupilottien viisi pääteemaa. Osassa on toki yhteen niputettuna useampikin aihe, kuten ensimmäisessä teemassa sosiaalisuus (esimerkiksi vieraita ihmisiä tai koiria kohtaan) ja suhtautuminen uusiin ympäristöihin. Yksittäinen koiranpentu voi vaikkapa arastella usia paikkoja ja olla silti erittäin avoin ihmisiä kohtaan tai päin vastoin.

Mitä hyötyä?

PENTU-testiraportin kymmenisen kuvausta ovat siis vähintäänkin tiedonmurusia pennun käyttäytymisestä testipäivänä – ja sellaisenaan voivat herättää pennun omistajassa vaikkapa kiinnostusta, huvittuneisuutta, huolestumista tai huojennusta. Mahdollisuuksia on kuitenkin paljon enempään – eikä mikään pennun ominaisuus ole pelkästään hyvä tai huono. Kaikilla asioilla on kaksi puolta! (Ainakin…)

Oleellista on, mitä tapahtuu testin jälkeen. Osa ihmisistä osaa varmasti hyödyntää raporttia arjessa ja harrastuksissa pennun kanssa, osa huomioi ainakin muutaman vinkin, jotka testaaja ehti testipäivänä tai raportissa antaa. Osalla ihmisistä testi ehkä unohtuu SmartDOGin tietokannan uumeniin eikä siihen muisteta tai osata palata.

koirapuhe

Itse väitän, että testissä arvioiduilla asioilla on aivan huikea vaikutus siihen, millaiseksi arki ja mahdolliset harrastukset tai työ juuri tämän koiran kanssa muodostuvat. Siksi niitä kannattaa miettiä ja ottaa kaikki tieto hyötykäyttöön! Siksi halusin kehittää yksilöllisen pentukurssin, jossa harjoitukset eivät ole kaikille samat.

Yksilöiden välillä on niin mielettömän suuria eroja, että olisi sulaa mahdottomuutta ja hulluutta yrittää tunkea koiria samaan muottiin. Tietenkin on olemassa kaikille koirille hyödyllisiä perusharjoituksia ja -taitoja, mutta…

Jos sinulla on uusi koiranpentu, väitän, että

  • et onnistu parhaalla mahdollisella tavalla tekemällä juuri samoja asioita, jotka toimivat edelliselle koirallesi, ja
  • harjoittelua ei kannata painottaa asioihin, jotka olivat vaikeimpia edelliselle koirallesi!

Nostetaan siis pentu valokeilaan, jokainen omana yksilönään ja persoonanaan. Onko pentusi sosiaalinen vai varautunut, itsensä hillitsevä vai impulsiivinen, ahne vai nirso, itsenäinen vai ihmiseen tukeutuva…? Lukeeko se ihmisen eleitä, innostuuko leikeistä, millaisista leikeistä? Ja kun vastailet näihin, mitä se käytännössä tarkoittaa?

Mikään vastaus ei tarkoita, että pentu on ”hyvä” tai ”huono”. Sen sijaan jokainen vastaus voi olla vihje siitä, miten sinun kannattasi nyt toimia. Miten nuo vastaukset olisi hyvä huomioida juuri nyt, ja seuraavan kerran kun astut pennun kanssa ovesta ulos?

Testi on auttanut selvittämään, minkä taitojen harjoittelu juuri tälle pennulle tulee mahdollisesti olemaan vaikeinta. Sinun tehtäväsi on miettiä, ovatko kyseiset taidot juuri teidän arjessanne ja harrastuksissanne täysin merkityksettömiä vai erittäin oleellisia vai jotain siltä väliltä. Mikä on sinun pentusi seuraavien harjoitusten tärkein painopiste?

Näissä asioissa olen Pentupilottien oppaana ja matkaseurana! Kurssin teemoihin palataan varmasti myös täällä blogissa.

Edit:

Julkaistu 19.8.2018. Viimeksi päivitetty 9.10.2019.

Kuvat: (c) Tikkujuttu 2018

 

 

One thought on “Miten Pentupilotit -kurssi syntyi?

Kommentointi on suljettu.